Joutsenon tehtaallamme on ollut rakennuselementtien valmistusta jo vuodesta 1953. Alkuvuosina tehtaalla valmistettiin puusementtilevyjä ja ensimmäiset betonielementit tehtaallamme valmistettiin Suomen ensimmäisiin elementtitaloihin 1960-luvun alkupuolella. Nykyisin toiminnassa oleva Joutsenon Elementti Oy on vuonna 1994 perustettu yksityisessä omistuksessa oleva yritys.
Vuonna 2018 laajensimme toimintamme Kotkaan, jonka myötä tuotantokapasiteettimme kaksinkertaistui ja tuotevalikoimamme laajeni huomattavasti. Yrityskaupan myötä olemme vakiinnuttaneet asemaamme alan kilpailutilanteessa – emmekä usko kasvun pysähtyvän tähän.
Toimintamme keskittyy paikallisilla tehtaillamme valmistettaviin korkealaatuisiin betonielementteihin. Parhaan lopputuloksen varmistamiseksi kiinnitämme erityistä huomiota laadunvalvontaan, vuorovaikutteiseen palveluun sekä henkilöstömme ammattitaidon ja hyvinvoinnin ylläpitoon.

Toimintamme kulmakivinä toimivat 3 keskeistä arvoa, jotka ohjaavat jokapäiväistä tekemistämme.
Työntekijöiden hyvinvointi aina etusijalla.
Arvostamme ammattitaitoisia työntekijöitämme ja pyrimme luomaan heille niin hyvät työolosuhteet kuin mahdollista. Tarjoamme turvallisen työympäristön ja asianmukaisten työvälineiden lisäksi kullekin työntekijälle mahdollisuuden kehittyä ja edetä urallaan. Mielekkäiden työtehtävien ohella järjestämme mainiot työsuhde-edut, joiden avulla pidämme läheisistämme huolta myös työpäivän ulkopuolella.
Kestävyyttä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.
Kokeneista moniosaajista muodostuvan henkilökuntamme tavoitteena on luoda jokaisesta projektista miellyttävä kokemus asiakkaillemme. Kuuntelemme asiakasta, ohjaamme ja joustamme aina tarvittaessa, jotta saavutamme tavoitellun lopputuloksen.
–
Modernit tuotantomenetelmät, laadunvalvonta ja kuivaketjun varmistaminen tuotannon eri vaiheissa toimivat laadun takeena. Jälkikorjauskulumme ovat lähes olemattomat, mikä osaltaan todentaa tuotteidemme tasokkuutta.
Turvallinen ja terveellinen elinympäristö.
Työtämme ohjaavana arvona ja laadun mittarina pidämme valmistamiemme elementtien ympäristössä tapahtuvaa elämää vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Haluamme rakennusten käyttäjien olevan tyytyväisiä elinympäristönsä turvallisuuteen, terveellisyyteen ja laadukkuuteen
–
Elinkaariajattelu on työssämme mukana läpi koko tuotantoketjun, aina toiminnan suunnittelusta alkaen. Betoni itsessään on pitkäikäinen ja kestävä rakennusmateriaali, joka vaatii harvoin huoltoa. Tehtaidemme sijainnit mahdollistavat raaka-aineiden lyhyet kuljetusmatkat, elementit valmistamme aina tilauksen mukaan ja laadukas työnjälki minimoi jälkikorjausten määrän. Näin vähennämme esimerkiksi kuljetukseen, tuotantoon ja varastointiin liittyviä päästöjä.